Kirsu ja hännän tunnusruno

MAUNO KOIVISTO EI AVANNUTKAAN PAPUTÖLKKIÄ

Pitkäkarvainen jättistuutti kolistelee autotallissa
Pieni, arka taskulaskin katselee itseään kriittisen arvostelevasti.
Sitä jännittää.
Pesuvati repii muovikasseja kitarakotelosta
Pullistunut yöpuku kohtaa inisevän penaalin
Viivotin ja muskettisoturit toimivat linjatuomareina

Kelmeä puistonpalanen ampaisee 400 metrin aitajuoksuun
Mies yrittää ottaa aurinkoa maton alla
Jokin tuntuu olevan pielessä
Kirvelevä kurnutus ammuu 14 viikkoa radiossa
Tönkkö luistimenterä hioo hiekkaa santapaperilla
Onneksi kitarankielet syö sahajauhoa

Elämään kyllästyneet kellonjouset syyttelevät toisiaan
Tervaan upotettu kontrabasso avaa ääntään
Se yrittää liottaa äänihuuliaan hyttysmyrkyssä
Suttuinen ostoslista paistaa kaalikääryleitä
Notkollaan ruikuttavat sängynpeitteet laulavat Senegalin kansallislaulua
Ne olisivat mieluummin syöneet Janssonin kiusausta

Joku juppi kirmailee voikukka korvien välissä pitkin navettaa
Äidit yrittävät pelastaa lastensa löyhkääviä koulukirjoja
Niitä poltetaan Nummi-Pusulan kokoisissa rovioissa ympäri Senaatintoria.
50-luvulla erääntyneet puhelinlaskut lähtevät eläkkeelle
Rautatieasema pullistelee kivuttomassa omahyväisyydessään
Ehkä pitäisi puristaa vielä yksi finni ennen uutisia

Haluaisin olla aurinkoon ihastunut tomaatti
Haluaisin rämpiä vastavirtaan aamupuuron-muotoista rulettia
Joku kutsuu sitä muuten myös elämäksi
Tarkastelen hiljaa tätä kiireistä maailmaa
Katselen haisevaa fysiikan luokkaa, tunnustelen lattialla
lojuvaa karhuntassua.
Minusta elämä on ihan hassua.

– Mika Jantunen –

Mainokset