Samat säännöt kaikille?

Viime kuukausien aikan olen lukenut uutisia siitä, kuinka koirien määrä on viimeisen parin vuoden aikana lisääntynyt Suomessa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Se on hyvä uutinen varsinkin kaikille niille koirille, jotka ovat saaneet loppuelämän kodin sen jälkeen, kun ne on edellisestä kodista heitetty tienlaitaan tai roskikseen tai jätetty yksin kuolemaan hitaasti kidutuksen jälkeen. Se on hyvä uutinen myös niille ihmisille, jotka ovat kaivanneet kumppania ja jotka ovat valmiita panostamaan koiransa hyvinvointiin aidosti.

Olisin kuitenkin huolissani tietyntyyppisistä ihmisistä (ja koirista), joita näen lähes päivittäin omien koirien kanssa lenkillä käydessäni. Niistä ihmisistä, jotka eivät osaa tulkita koiransa eleitä. Erityisesti heistä, jotka pitävät omaa ja varsinkin toisen koiraa toisen luokan kansalaisena, vähempiarvoisena, mutta myös heistä, joilla on yksinkertaisesti liian vähän tietoa. Molemmat ilmiöt näkyvät selvästi ulkona liikkuessa.

Esimerkkejä muita huomioon ottamattomasta käytöksestä

ihmissusiIhminen kävelee juuri sitä reittiä, mitä on ennenkin mennyt, huolimatta vastaantulijoista tai esteistä. Huutelee ilkeyksiä toisille omasta mielestään “huonosti käyttäytyville” koirille. Saattaa kiskoa koiraa hihnassa selvästi vihaisena. Antaa agressiiviseen sävyyn, joskus kirosanojen kera palautetta “tiellään” oleville ihmisille. Usein näiden muille huutelijoiden koirasta näkee jo kauas, että se pelkää läheistä ihmistään ja ”liehittelee” (rauhoittava signaali, joka kertoo koiran kokevan tilanteen ahdistavana) tätä. Silloin tiedän heti, että koira on kotonaan alistetussa asemassa, ei niinkään perheenjäsen.

Huomioon ottamaan kieltäytymisen syy saattaa olla esimerkiksi ihmisen apaattiseksi muuttava mielialalääkitys tai yleinen agressiivisuus ihan kaikkia kohtaan. Varsinkin jälkimmäinen ilmiö on hyvin havaittavissa sekä liikenteessä että somekeskusteluissa.

Toinen koirani on oppinut tunnistamaan tietyt yksittäiset ihmiset jo kaukaa. En nimittäin usko, että se haukkuu koirille, vaikka tilanne siltä näyttääkin. Jos koira liikkuisi jonkun toisen ihmisen kanssa, reaktiota tuskin tulisi. Yksi Pipan “pahimmista vihollisista” on ilmeisesti mielenterveysongelmista kärsivä pienen koiran omistaja. Hän on ei koskaan väistä meitä – me väistämme aina häntä. Jos muu ei ole mahdollista, käännymme kävelemään tulosuuntaan. Hän jatkaa aina matkaansa suoraan, vaikka varmasti tietää kohdatessamme saavansa haukkuryöpyn vastaansa. Hän ei ota mitään vastuuta vieraassa koirassa ehkä aiheuttamastaan reaktiosta: alkuaikoina kohdatessa hän vain huusi vihaisena “vie tuo koirasi pois” ja jatkoi matkaansa suoraan kohti. Koiransa hän piti lyhyessä hihnassa, ettei koirakaan voinut väistää. Tuollainen käytös nostaa aina omat karvani pystyyn 😉

Peittelemättömän agressiivinen käytös koiraa kohtaan on onneksi harvinaisempaa. Hollannissa asuessani kohtasin sitä useammin kuin Suomessa. Siellä raiteen vastakkaisella puolella seisova koirien vihaaja saattoi metroa odottaessamme yrittää sokaista koirani lasersäteellä. Suomessa vihaaminen on kierompaa: jätetään maahan myrkytettyä tai piikeillä varustettua ruokaa. Vain harvoin kukaan alkaa räyhätä, että koirani on väärässä paikassa väärään aikaan.

Esimerkkejä tiedon puutteesta johtuvasta käytöksestä

Ihminen kävelee suoraan koiran lähtiessä kiertämään vastaantulijaa kauempaa, ei kiinnitä huomiota koiran luimuun meneviin korviin tai hidastuvaan kävelyvauhtiin. Puhuu ehkä puhelimessa tai on muuten vaan omissa ajatuksissaan. Kiskoo koiraa liikkeelle tämän hidastaessa tai pysähtyessä. Kiskaisee hihnasta voimakkaasti, jos koira ei toimi kuten “pitäisi”. Nämä johtuvat yleensä tiedon puutteesta.

Riskialtteinta tiedonpuutetta on kuitenkin toimia tyylillä “olen tasa-arvoisempi kuin muut” ja pitää koiraa vapaana lenkkeillessä paikassa, jossa liikkuu muita koiria. Vaikka oma koira olisi kuinka kiltti, vastaan tuleva koira voi esimerkiksi puolustaa ulkoiluttajaansa vapaana olevaa koiraa vastaan. Silloin voi käydä huonosti sekä ihmisille että koirille.

Muutama koiraihminen on viimeisen parin viikon aikana kertonut minulle, että toisinaan koiraansa vapaana pitäviä ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään, että hihnassa oleva koira saattaa tuntea uhkaa vapaana olevan taholta ja puolustautua, jos toinen tulee liian lähelle. Ja että silloin vastuu tapahtuneesta on vapaana olleen koiran ulkoiluttajalla. Raatelun kohteeksi joutuminen on koiralle aina traumaattinen kokemus, josta koira saattaa kärsiä loppuikänsä.

Koiraihmisen peruskoulutus?

Yhtenä viime vuosien koirakeskustelun aiheena olleen ”koira-ajokortin” eli koiraihmisen peruskoulutuksen suorittamisessa olisi tietyt hyvät puolensa. Silloin koiran kanssa asuvilta ja sen kanssa liikkuvilta edellytettäisiin tiettyjä perustietoja, joissa nykyään on puutteita. Eri asia tietysti on, kerrottaisiinko kaikkien osallistumista edellyttävässä koulutuksessa riittävästi koirien elekielestä. Eleiden tulkintataito vaatii kuitenkin aluksi sitoutumista tiettyyn koiraan ja tutustumista juuri sille ominaisiin reaktioihin, vaikka kenen tahansa syventävää tietoa haluavan koiraharrastajan onkin mahdollista opetella koirien ”yleiskieli”.

Mainokset

Miksi koira ei olekaan kovapäinen?

Videolla kerrotaan, ette koira osaa yleistää yhtä hyvin kuin ihminen. Ihminen osaa ajaa hyvin erilaisilla autoilla, merkistä ja valmistajasta riippumatta opeteltuaan ensin ajamaan yhdellä tietyllä autolla. Koiran aivot eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla.

Koira ei ole ”kovapäinen”, jos hyppii kotiin tulevien vieraiden jalkoja vasten siitä huolimatta, että osaa vain oman perheen kotona ollessa istua kehotuksesta. ”Tottelemattomuus” on merkki keskeneräisestä koulutuksesta. Koiran kanssa pitää siis harjoitella istumista silloinkin, kun kotona on vieraita. Ja kaikissa kodin huoneissa. Tarpeeksi toistaen. Kun istuminen onnistuu kaikissa huoneissa tilanteesta riippumatta, sitten ulkona kodin lähellä ja hiljalleen kauempana, uudelleen ja uudelleen. Siltikin koira saattaa hämmentyä siihen kohdistetuista odotuksista, kun mennään vieraaseen paikkaan.

Omien koirien kanssa olen miettinyt tätä monta kertaa opettaessani koiriani pyytämään lupaa katsomalla minua silmiin aina ovesta kulkiessa. Silmiin katsominen on automaattista jatkuvasta harjoittelusta huolimatta vain kotiovilla, hissiin mennessä ja hissistä lähtiessä. Heti jos kuljemme ovesta, josta emme ole ennen kulkeneet, koulutus ”unohtuu” täysin. Ja me olemme harjoitelleet jo kuukausia.

Omien koirieni koulutuksessa korostuu voimakkaasti se, että koirilla on lisäkseni muitakin ulkoiluttajia. Kaikki eivät selvästikään keskusteluista huolimatta noudata samoja sääntöjä lenkillä ollessa… Ei ihme, jos karvavarpaita hämmentää 🙂

Koiran stressiin reagoiminen (neurologinen näkökulma)

Luin kiinnostavan englanninkielisen artikkelin brittiläisen koirankoulutuspalveluja verkossa tarjoavan yrityksen sivulta. Päätin kääntää artikkelin tänne (ei suora käännös, osin referoitu: ei sisällä omia mielipiteitäni). En ole aiemmin tormännyt artikkeleihin tästä aiheesta, vaikka stressi on tutkittu ja kirjoitettu aihe. Artikkelissa käsitellään keskenkasvuisia koiria, mutta monet asiat pätevät yhtä lailla aikuisen koiran ollessa kyseessä.

Lisäsin linkkejä Wikipediaan tekstin ymmärtämisen helpottamiseksi. Tekstin lopusta löydät linkkejä alkuperäisessä artikkelissa viitattuihin tutkimuksiin.

morebeding

Artikkelissa oli ajatuksia siitä, miksi esimerkiksi eroahdistuvaa koiraa ei pitäisi kouluttaa tavalla, joka aiheuttaa koiralle ahdistusta. Koiran luo pitäisi palata ennen kuin koira alkaa ilmaista ahdistustaan raapimalla ovea, ulvomalla tai muulla juuri sille koiralle tyypillisellä tavalla.

Edelleen moni ajattelee, että koiranpennun (tai lapsen) luo kannattaa mennä vasta, kun koira on lopettanut vinkumisen. Tällä tavalla toimimalla koira saattaa tuntea itsensä hyvin ahdistuneeksi. Asian ymmärtämisessä auttaa itsensä kuvitteleminen koiran sijaan: miltä itsestä tuntuisi, jos olisi hätääntynyt ja ilmaisisi sen, eikä kukaan ympärillä reagoisi asiaan mitenkään. Koiran tapauksessa ahdistusta lisää se, että koira luottaa omaan hyvään ihmiseensä varauksetta. Koiralle on käsittämätöntä, miksiei ihminen olekaan valmis hädässä auttamaan.

Pitkät ahdistuksen hetket aiheuttavat tutkimusten mukaan koiralle peruuttamatonta vahinkoa. Tunteita käsittelevään hermoston limbiseen järjestelmään voi tulla vaurioita. Koiraa koulutettaessa on tärkeää, että koira pystyy tekemään asioita, joita siltä odotetaan. Jos koira ei ymmärrä, mitä pitäisi tehdä tai tehtävä on liian vaikea, koira ahdistuu ja kortisolin tuotanto lisääntyy. Onnistumisen kokemukset sen sijaan tuottavat dopamiinia. Näiden kahden aineen tasapaino elimistössä vaikuttaa koiran hyvinvointiin aivan kuin ihmisilläkin. Kortisolin erityksen lisääntyessä muidenkin stressihormonien eritys kasvaa ja oppiminen vaikeutuu esimerkiksi keskittymisvaikeuksien kautta.

Ahdistuksen aiheuttamat muutokset hermostossa ja eläimen ja sen hoitajan välisissä suhteissa:

  • Hermoyhteydet vaurioituvat, vapautuu kortisolia, joka suurina määrinä erittyessään tappaa hermosoluja. Tämä vaikuttaa voimakkaasti kehittyviin aivoihin.
  • Stressistä ja reaktiivisuudesta tulee käytösmalli, joka vahingoittaa hermoston toimintaa, erityisesti vagus- eli kiertäjähermoa.
  • Vaikutukset ruoansulatukseen, immuunipuolustukseen, ahdistuksen tasoon. Elämän ensimmäisten kuukausien stressi käytännössä myrkyttää eläimen.

Pidemmän ajan kuluessa vaikutukset näkyvät myös sosiaalisissa suhteissa. Koiran jättäminen vinkumaan tai ulvomaan aiheuttaa terveys- ja käytösongelmia, ahdistusta ja pelkoja. Käytösmallit voivat myös periytyä seuraaville sukupolville. Opettamalla (ehdollistamalla) koira odottamaan, ettei sen tarpeita tyydytetä, aiheuttaa koiralle epätoivon tunteita, agressioita ja tarvetta vaatia asioita kovaan ääneen. Koira tuntee todennäköisesti voimakasta epävarmuutta koko loppuikänsä. Myös pentuna saadun hoivan määrä vaikuttaa tutkimusten mukaan koiran geeneihin. Perimä vaikuttaa käytökseen lisäten riskiä käyttää tiettyjä toimintamalleja. Vähän hoivaa emoltaan saanut pentu ahdistuu todennäköisesti helpommin kuin paljon hoivaa saanut. Tarpeiden tyydyttymättömyys aiheuttaa epävarmuutta ja itseluottamuksen puutetta.

Mahdollisimman pysyvä innostunut mielentila ja taipumus asioiden etsimiseen on koiran kannalta paras. Koira pysyy ”flowssa”, jos sitä kannustetaan itsenäisyyteen ja tulokselliseen ongelmanratkaisuun. Silloin koiran ahdistus vähenee ja koira alkaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään.

Tavoitellaan siis:

  • stressin ja ahdistuksen vähenemistä
  • valinnanmahdollisuuksien lisääntymistä
  • hyvien ja turvallisten valintojen todennäköisyyden lisääntymistä
  • ympäristön järjestämistä niin, että koira pystyy tekemään hyviä valintoja

Kouluttamistilanteissa kannattaa aina miettiä, mitä koiran pitäisi tehdä poiskoulutettavan käytöksen sijasta ja pyrkiä ohjaamaan koiraa sitä kautta. Ympäristöä tai tapoja muuttamalla koiraa voidaan auttaa tekemään parempia päätöksiä. Kouluttaminen kannattaa tehdä vahvistamalla toivottuja vaihtoehtoisia käytöskaavoja. Tämä auttaa koiraa oppimaan itsesäätelyä ja rauhallista suhtautumistapaa asioihin.

”With the use of fMRI and cognitive learning experiments we have been able to successfully prove with experiments that dogs feel emotion and less motivated when they are exposed to hand signals (negative cue), No reward markers and lost opportunity markers.” (suora lainaus) [Artikkelista ei käy ilmi, ketkä] ovat ottaneet toiminnallisia magneettikuvia ja tehneet kognitiivisia oppimiskokeita ja todenneet, että koira on tunteellisempi ja vähemmän motivoitunut, jos ohjaaja käyttää käsimerkkejä, Ei palkintoa-merkkejä tai Menetetty mahdollisuus-merkkejä.

Kannattaa reagoida ennen kuin koira ahdistuu. Merkit voi oppia tunnistamaan koiraa tarkkailemalla. Kun ahdistuminen on tullut tavaksi, kaavaa on enää vaikea muuttaa. Ahdistus voi myös kertautua ja aiheuttaa lisäongelmia, kuten altistaa eroahdistukselle.

Koira ei uusimpien tutkimusten mukaan yritä hallita ulvomalla ihmisiä, vaan itseään. Kun eläin ilmaisee huonoa oloa, se kertoo tarpeiden tyydyttymättömyydestä. Elekielen tulkitseminen ja sen mukaan toimiminen vaatii ihmiseltä suurta myötäelämisen kykyä ja stressinsietoa sekä ymmärrystä eläimen tarpeiden tyydyttämisestä. Eläimen koko hyvinvointi on kiinni siitä, miten ihminen sitä ymmärtää.

 

Lopuksi linkkejä tieteellisiin teksteihin, joihin alkuperäisessä artikkelissa viitattiin.

Panksepp et al (limbinen järjestelmä)

Ferber, Weissbluth and Schafer 1880 (cry it out- ajattelu)

John Watson 1920 (vastasyntyneet)

Meaney 2001 (hoivan avulla päälle kytkeytyvät geenit)

“What do you want the animal to do instead”, Dr Susan Friedman

Dr Karen Overall (Relaxation protocol)