Kuntoloma koiran parantaa

Matkailimme Herra Käpälän ja koirien kanssa äskettäin Suomessa. Kävimme nuoruuteni maisemissa, vaikkakin toisella puolella Päijännettä, Jämsässä.

Kuivan mäntykankaan tuoksut ja järven laineilta heijastuva aurinko saavat minut aina tuntemaan, että olen kotona. Ei haittaa yhtään, vaikka olen asunut kaupungissa jo kohta kaksikymmentä vuotta.

Myös Mikille ja Pipalle loma oli kuntoloma: välilllä tyypit väsähtivät lähes täysin. Jopa lähes aina energinen Miki alkoi väsyä loman loppupuolella. Ja kyllä, pidimme välillä lepopäiviä. Kaupungin tasainen maasto on kuitenkin paljon kevyempää kuljettavaa kuin metsäpolku, saati poluton metsä.

Kävimme luonnonsuojelualueilla, joten koirat olivat pääasiassa hihnassa. Se ei onneksi estänyt riehumista täysin luonnonmuovaamilla hiekkarannoilla…

…eikä kiipeilemistä pelottavien lohkareiden seassa…

… tai pelottavien siltojen ylittämistä.

hiekkarannalla
Aaltoja on kiva metsästää!
hiekkaranta2
Rasuanniemi Jämsässä ylpeilee luonnonmuovaamilla hiekkarannoilla. Niemellä on myös kivikautinen asuinpaikka.
lohkareet
Vororotti Jämsässä on rotko, jossa vorot ovat perimätiedon mukaan piileskelleet etsijöitä. Rotko on hankalulkuinen lukuisten lohkareiden ja pohjalla olevan suoalueen takia.
pipa ja lohkareet
Välillä Pipan piti pysähtyä miettimään, kun lohkareiden välissä oli pelottavia rakoja, joihin tassu voisi lipsahtaa
silta
Voi ei, taas rakoja!

Pipa pelkää kaikkia ritilöitä ja portaita, joiden alla näkyy ilmaa. Silti pelottavien paikkojen ylittäminen onnistuu pienellä houkuttelulla ja runsaalla kehumisella. Pipa ylitti sillan varovasti, asettaen koko ajan tassut mahdollisimman keskelle sillan poikkipuita. Koska vesi on kiinnostavaa, pysähtyi välillä katsomaan veteen.

Mikillekin kiipeily oli hyvää takajalkatreeniä: vaikka vanhus jaksaa vipeltää kaksi päivää täysillä lähes pysähtymättä, väsymyksen alkoi jo huomata kuudentena lomapäivänä. Silloin kävimme rotkojärvellä, jossa palasimme takaisin autolle polutonta reittiä – kiitos sen, etten ollut katsonut reittiä etukäteen…

rotkojärvi
Ruuhivuoren rotkojärvi eli Ruuhijärvi oli toiselta sivultaan jyrkänteiden ympäröimä järvi. Satoi, kun kiipeilimme kallioilla.
rotkojärvi2
Siellä se vesi on alhaalla. Kansallismaisemaa tämäkin.

Sainpahan kiipeillä jyrkkää ja liukasta vuorenrinnetta koko kehon voimalla, käsilläkin kiinni pitäen. Herra Käpälä tosin ei ollut siihen tyytyväinen, kun vielä kastuakin piti. Onneksi polut muuttuivat sateesta liukkaiksi vasta melkein takaisin auton luo päästyämme.

miki rungolla
Miki on vanha tekijä, paikasta riippumatta. Kiipeilee, loikkii, kurkkii koloihin ja alas jyrkänteiden reunalta. Haluaa olla aina ensimmäinen ja uteliain.
pipa tarkkailee
Pipa sen sijaan suosii harkitsevampaa lähestymistapaa ja tarkkailee ensin tilannetta.

Suhtautumisesta riippumatta lopputulos oli kaksi tyytyväistä koiraa 🙂

miki-rötkö
Oma sänky paras sänky. Paitsi Pipan etukäteen lämmittämä on vielä parempi.
pipa-rötkö
Oma sänky paras sänky. Paitsi Mikin etukäteen lämmittämä on vielä parempi.
Mainokset

Samat säännöt kaikille?

Viime kuukausien aikan olen lukenut uutisia siitä, kuinka koirien määrä on viimeisen parin vuoden aikana lisääntynyt Suomessa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Se on hyvä uutinen varsinkin kaikille niille koirille, jotka ovat saaneet loppuelämän kodin sen jälkeen, kun ne on edellisestä kodista heitetty tienlaitaan tai roskikseen tai jätetty yksin kuolemaan hitaasti kidutuksen jälkeen. Se on hyvä uutinen myös niille ihmisille, jotka ovat kaivanneet kumppania ja jotka ovat valmiita panostamaan koiransa hyvinvointiin aidosti.

Olisin kuitenkin huolissani tietyntyyppisistä ihmisistä (ja koirista), joita näen lähes päivittäin omien koirien kanssa lenkillä käydessäni. Niistä ihmisistä, jotka eivät osaa tulkita koiransa eleitä. Erityisesti heistä, jotka pitävät omaa ja varsinkin toisen koiraa toisen luokan kansalaisena, vähempiarvoisena, mutta myös heistä, joilla on yksinkertaisesti liian vähän tietoa. Molemmat ilmiöt näkyvät selvästi ulkona liikkuessa.

Esimerkkejä muita huomioon ottamattomasta käytöksestä

ihmissusiIhminen kävelee juuri sitä reittiä, mitä on ennenkin mennyt, huolimatta vastaantulijoista tai esteistä. Huutelee ilkeyksiä toisille omasta mielestään “huonosti käyttäytyville” koirille. Saattaa kiskoa koiraa hihnassa selvästi vihaisena. Antaa agressiiviseen sävyyn, joskus kirosanojen kera palautetta “tiellään” oleville ihmisille. Usein näiden muille huutelijoiden koirasta näkee jo kauas, että se pelkää läheistä ihmistään ja ”liehittelee” (rauhoittava signaali, joka kertoo koiran kokevan tilanteen ahdistavana) tätä. Silloin tiedän heti, että koira on kotonaan alistetussa asemassa, ei niinkään perheenjäsen.

Huomioon ottamaan kieltäytymisen syy saattaa olla esimerkiksi ihmisen apaattiseksi muuttava mielialalääkitys tai yleinen agressiivisuus ihan kaikkia kohtaan. Varsinkin jälkimmäinen ilmiö on hyvin havaittavissa sekä liikenteessä että somekeskusteluissa.

Toinen koirani on oppinut tunnistamaan tietyt yksittäiset ihmiset jo kaukaa. En nimittäin usko, että se haukkuu koirille, vaikka tilanne siltä näyttääkin. Jos koira liikkuisi jonkun toisen ihmisen kanssa, reaktiota tuskin tulisi. Yksi Pipan “pahimmista vihollisista” on ilmeisesti mielenterveysongelmista kärsivä pienen koiran omistaja. Hän on ei koskaan väistä meitä – me väistämme aina häntä. Jos muu ei ole mahdollista, käännymme kävelemään tulosuuntaan. Hän jatkaa aina matkaansa suoraan, vaikka varmasti tietää kohdatessamme saavansa haukkuryöpyn vastaansa. Hän ei ota mitään vastuuta vieraassa koirassa ehkä aiheuttamastaan reaktiosta: alkuaikoina kohdatessa hän vain huusi vihaisena “vie tuo koirasi pois” ja jatkoi matkaansa suoraan kohti. Koiransa hän piti lyhyessä hihnassa, ettei koirakaan voinut väistää. Tuollainen käytös nostaa aina omat karvani pystyyn 😉

Peittelemättömän agressiivinen käytös koiraa kohtaan on onneksi harvinaisempaa. Hollannissa asuessani kohtasin sitä useammin kuin Suomessa. Siellä raiteen vastakkaisella puolella seisova koirien vihaaja saattoi metroa odottaessamme yrittää sokaista koirani lasersäteellä. Suomessa vihaaminen on kierompaa: jätetään maahan myrkytettyä tai piikeillä varustettua ruokaa. Vain harvoin kukaan alkaa räyhätä, että koirani on väärässä paikassa väärään aikaan.

Esimerkkejä tiedon puutteesta johtuvasta käytöksestä

Ihminen kävelee suoraan koiran lähtiessä kiertämään vastaantulijaa kauempaa, ei kiinnitä huomiota koiran luimuun meneviin korviin tai hidastuvaan kävelyvauhtiin. Puhuu ehkä puhelimessa tai on muuten vaan omissa ajatuksissaan. Kiskoo koiraa liikkeelle tämän hidastaessa tai pysähtyessä. Kiskaisee hihnasta voimakkaasti, jos koira ei toimi kuten “pitäisi”. Nämä johtuvat yleensä tiedon puutteesta.

Riskialtteinta tiedonpuutetta on kuitenkin toimia tyylillä “olen tasa-arvoisempi kuin muut” ja pitää koiraa vapaana lenkkeillessä paikassa, jossa liikkuu muita koiria. Vaikka oma koira olisi kuinka kiltti, vastaan tuleva koira voi esimerkiksi puolustaa ulkoiluttajaansa vapaana olevaa koiraa vastaan. Silloin voi käydä huonosti sekä ihmisille että koirille.

Muutama koiraihminen on viimeisen parin viikon aikana kertonut minulle, että toisinaan koiraansa vapaana pitäviä ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään, että hihnassa oleva koira saattaa tuntea uhkaa vapaana olevan taholta ja puolustautua, jos toinen tulee liian lähelle. Ja että silloin vastuu tapahtuneesta on vapaana olleen koiran ulkoiluttajalla. Raatelun kohteeksi joutuminen on koiralle aina traumaattinen kokemus, josta koira saattaa kärsiä loppuikänsä.

Koiraihmisen peruskoulutus?

Yhtenä viime vuosien koirakeskustelun aiheena olleen ”koira-ajokortin” eli koiraihmisen peruskoulutuksen suorittamisessa olisi tietyt hyvät puolensa. Silloin koiran kanssa asuvilta ja sen kanssa liikkuvilta edellytettäisiin tiettyjä perustietoja, joissa nykyään on puutteita. Eri asia tietysti on, kerrottaisiinko kaikkien osallistumista edellyttävässä koulutuksessa riittävästi koirien elekielestä. Eleiden tulkintataito vaatii kuitenkin aluksi sitoutumista tiettyyn koiraan ja tutustumista juuri sille ominaisiin reaktioihin, vaikka kenen tahansa syventävää tietoa haluavan koiraharrastajan onkin mahdollista opetella koirien ”yleiskieli”.

Krokotiili on väsynyt. Välillä.

Kävimme muutama viikko sitten Porvoon Emäsalossa kylässä. Koirakaverin innostamana Pipa meni oma-aloitteisesti vedessä syvemmälle kuin koskaan aiemmin: vesi ulottui melkein selän yli!

Espanjanmaantiekiitäjälle se on suuri saavutus: koiralle, joka on tottunut siihen, että turvapaikka on vain tiukalle kerälle kääriytyneenä jossain pienessä kolossa. Vesi on outona elementtinä vaarallista. Pipan lempipaikka kotona on Oman Ison selän ja sohvan selkänojan välissä: jos välissä oleva kolo on 15-20 senttiä leveä, Pipa menee sinne nukkumaan huoaten tyytyväisenä.

P1090630
Kroko vaanii ruohikossa.
P1090703
Kallioralli
P1090738
Ei pelättävää rantaruohikossa
P1090916
Mikikin noin syvällä 🙂
P1100043
Krokoa ei kiinnosta keppi, vaan koirakaveri
P1100052
Mahansyvyisestä vedestä…
P1100057
…loikkiminen…
P1100102
…ei ole kevyttä hommaa…
P1100111
…vaan tehokasta treeniä leikin varjolla.
P1100131
Ei ihme, että väsytti. Koirakaveri uuvahti Oman Ison kenkien päälle.

Pipa oli aluksi hämmentynyt uudesta ympäristöstä ja uudesta koirakaverista. Alkuarkailun jälkeen Pipa kuitenkin kiiskitti kaveria niin, että tämä puolestaan hämmentyi… Naapurin puolella oli tyypilliseen tapaan jotain paljon kiinnostavampaa kuin omalla pihalla. Pipa hätääntyikin hetkeksi, kun pelkäsi Oman Ison hukkuneen johonkin, vaikka oli itse käynyt luvattomilla teillä eikä heti löytänyt takaisin ihmisten luo.

Pipan kanssa olemme edelleen tehneet luottamusharjoituksia. Siitä huolimatta Pipa on herättänyt Oman Ison viikon ajan monta kertaa yössä kurnuttamalla makuuhuoneen ovella olevalla portilla, haluten tarkistaa, ovatko ihmiset edelleen siellä. Varmistuttuaan, että kaikki on hyvin, Pipa on mennyt taas nukkumaan. Ja halunnut varmistuksen taas jonkin ajan päästä. Toivottavasti Pipan oloa helpottamaan vielä löytyy jokin keino.

Päivä koirana, ellei kahtena

P1100140
MMMM, ihana mutaoja
P1100137
Häntä näkyy
P1100163
Kuusen alla Pipanainen. Ei nuku.
P1100167
Takuulla jotain herkkua täällä
P1100173
Oma iso ja Mikin häntä viuh vauh
P1100171
Tarkkana kuin… Miki
P1100174
Tonne nyt hyppää kuka vaan
P1100180
Nuusk. Uros pissasi tähän. Ja toinen. Ja kymmenes.
P1100190
Nuusk. Naaraskin kävi täällä pian pentujen saamisen jälkeen.
P1100181
Mihinseoravameni?!??!
P1100192
Peffan nuuskin jo, päästä ohi!
P1100198
Aurinko  haisee hyvältä
P1100205
NAAAAAAMS! Ei mitään väliä, vaikka vähän kuiva jo

P1100230

P1100209
Se ei ole koira eikä mikään joka ei kuraa
P1100212
Avaa JO!
P1100213
Kyllä jokainen koira puuhun pääsee
P1100222
Nuuusk, kiinnostava sammalen alusta
P1100232
Höh, jokainen koira pääsee tonnekin

Koirauimarannalla

P1080912
Miki kasteli sentään jalat ja mahan
P1080918
Pipa ylläriylläri kaivoi kuoppaa. Kasteli vain etutassujen varpaat, sitten totesi, että vesi on ihan nähty.

Kävimme Pitkäkosken lähellä olevalla Vetokannaksen uimarannalla Vantaalla. Siellä on ihmisten uintia varten tekojärvi (siis lampi) ja vähän matkan päässä Vantaanjoen varrelta paikka varattu sekä onkijoille että uimahalukkaille koirille. Vaikkei tietäisi tarkkaan, missä koirien ranta on, opasteiden avulla löytää kyllä perille.

Koirauimaranta oli niin jyrkkä, että minulla oli vaikeuksia päästä paljain jaloin terävien pikkukivien yli vedenrajaan, vedessä kävelemisestä puhumattakaan. Kylmä vesi ei minua haittaisi, mutta jos ranta jyrkkenee niin, että yhdellä kunnon askelella on reisiä myöten vedessä, siellä on hankala ohjata ei niin uimainnokasta koiraa.

Jos koira tarvitsee ohjausta, tuolle rannalle mukaan kannattaa ottaa itselle mukaan kengät, jotka jalassa voi kävellä veteen. Näköjään rannalla on ollut hienoa hiekkaa, mutta se on valunut sateen mukana jokeen. Ranta on kohdassa, jossa virtaus ei ole kova, mutta vesilelut lähtevät kuitenkin varmasti virran mukana, jos koira ei olekaan innokas niitä noutamaan.

P1080925
Kävimme samalla reissulla tietysti myös koskella

Olipa kerran Wappu eli miten väsyttää koira

Maalla on mukavaa. Ehkä. Oman Ison käydessä uimassa piti haukkua rannalla. Mistä sen tietää, tuleeko se takaisin. Puhumattakaan siitä, kuinka hauskasti oma ääni vastaa toiselta rannalta.

Voi ihmetellä korvat pystyssä haikaroiden pulloonpuhalluksia.

P1080413

Rapsutella laiturintyngällä kuin muistuttaen, että vene puuttuu.

Maalla pääsee nuuskuttamaan vastaremontoidussa talossa, tarkastamaan uuden jääkaapin ja auttamaan remontin jatkossa…

…seuraamaan aitiopaikalta uuden keraamisen lieden puhdistusta vaarallisen näköisellä työkalulla. Ja tietty nukkumaan kuolemansäteessä (ray of death).

Maalla pääsee myös tutkimaan oudonhajuista savirinnettä hiekkakuopalla ja rallittamaan kivikossa. Laiduntamaan tuoretta heinää.

P1080724

Kotiin palattua voi löytää hommia sisällä: korkki! Pipa jaksaa ulkona leikkiä pitkään sellaisten kanssa. Sisällä sitä oli kiva ihan pureskella.

Ensimmäisenä lämpimänä kevätpäivänä voi tuijottaa pitkästä aikaa naapurin parvekkeella ollutta Sissi-kissaa. Mikille tuli auringossa melkein heti kuuma. Ja vapun kunniaksi Pipan piti kaivaa ihan vaan vähän.