Koirien influenssa H3N2 leviää edelleen

lepäävä koiraLintuinfluenssavirus H3N2 on todettu ensimmäisessä koirassa Yhdysvalloissa vuonna 2015. Tänä vuonna tartuntoja on ollut aiempaa enemmän ja koiranomistajat ovat alkaneet pohtia, pitäisikö koirat rokottaa influenssaa vastaan. Ihmisten suojaksi rokote H3N2-viruskantaa vastaan on kehitetty jo aiemmin, mutta koirille ei vastaavan suojan tarjoamaa rokotetta ole.

Paljon matkustavien koirien mukana lintuinfluenssavirus saattaa levitä Suomeenkin, mutta vielä tartuntoja ei ole Suomessa todettu. Sen sijaan Suomen koirilla esiintyy kahta muuta influenssatyyppiä.

Mikä on koirainfluenssa?

Virus leviää koirien keskuudessa ilmateitse ja ilmeisen tehokkasti. Virus säilyy myös pinnoilla (pöydillä, lattioilla, ovenkahvoissa ym) elävänä enintään 24 tuntia. Tehokkaimmin sitä vastaan voi taistella vedellä ja saippualla ja pitämällä koiran erossa toisista sairaista koirista. Koirainfluenssa voi tarttua koirasta esimerkiksi kissaan, muttei ainakaan toistaiseksi ihmiseen.

Influenssan oireet ja diagnosointi

Koska influenssavirukset ovat melko uusia koirille, niillä ei ole viruksia vastaan immuniteettisuojaa. Lähes kaikki tartunnan saaneet siis sairastuvat. Yleensä tartunta ilmenee kahdesta kolmeen viikkoon kestävänä yskänä. Vakavampia oireita ovat esimerkiksi voimattomuus, vähentynyt ruokahalu, nenän vuotaminen ja kuume. Pahimmassa tapauksessa virus voi aiheuttaa keuhkokuumeen. Viruksen diagnosointi on mahdollista tutkimalla laboratoriossa koiran nenästä tai kurkusta otettuja näytteitä.

Influenssan hoito

Influenssan hoitona koirilla käytetään lääkkeettömän hoidon (lepo, juominen) lisäksi antibiootteja toissijaisten bakteeritulehdusten hoitoon sekä valmisteita yskän hoitoon. Vaikka oireet yleensä häviävät parissa viikossa, koira voi tartuttaa toisen vielä neljänkin viikon päästä. Tästä syystä koiran eristämistä muista suositellaan.

Suomessa tunnutaan olevan sitä mieltä, että koirien rokotteita kehittämällä ja koiria rokottamalla voitaisiin kenties jatkossa ehkäistä maailmanlaajuinen epidemia ihmisten ja eläinten keskuudessa. Nykyään käytössä olevat rokotteet voivat vähentää oireita, vaikkeivät estä tartuntaa. Rokote annetaan koiralle yleensä nuuskaistavassa muodossa.

Lähteet:

Speaking for Spot – blogi
YLE:n uutinen, tammikuu 2017

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s